Nammalakurun retki täyden kuun aikaan.


Vaikka Suomessa on useita kansallispuistoja, erottuu jotkut niistä vääjäämättä edukseen. Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on yksi niistä erottuvista. En voi sitä edes ihmetellä, kun pääsin sieltä vasta viikko sitten palaamaan kotiin. Upeat tunturit ovat suoraan, kuin unesta. Paikan kauneus koskettaa minua joka kerta enemmän ja enemmän. Olen onnekas, että olen päässyt vierailemaan siellä näin useasti.


Tämän viikonloppuretken pääkohteena oli siis Nammalankurun varaustupa. Tupa löytyy melko keskeltä kansallispuistoa. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston mukava ominaisuus on sen muoto. Pitkulainen puisto mahdollistaa pistot sen eri kohteisiin, kohtalaisilla kulkumatkoilla. Nytkin kuljimme ainoastaan noin 6 km autolta tuvalle.


Kohde on meille tuttu aikaisemmilta vuosilta ja tämänkertainen retki oli kolmas kerta kyseiselle tuvalle. Olemme käyneet kohteessa aina talven taittuessa kevääseen. Eevan ja minun mielestäni tunturissa on kaikista hienointa keväällä. Olimme ajoittaneet tämänkin retken tarkasti luonnon kierron mukaan ja tavoitteena oli päästä näkemään upea kuru täydenkuun loisteessa. Retkiä on kiva suunnitella etukäteen, mutta luonnossa liikkuessa kaikkea ei voi mitenkään ennustaa. Yleensä tärkeintä on vain lähteä, satoi tai paistoi. Tunturissa täytyy kuitenkin pitää järki päässä. Kovimmilla keleillä ei tietenkään tarvitse lähteä. Tällä reissulla säät osuivat kuitenkin kohdalleen.


Lähtöpaikkana toimi Hotelli Vuontispirtti, mistä lähdimme hiihtämään ylös tunturiin. Paikka on syrjässä, eikä sinne pääse julkisella liikenteellä ainakaan kovin helposti. Ensimmäiset noin kaksi kilometriä mennään tiepohjaa ja latua pitkin. Heti alussa pystyy tekemään siis säätöjä varusteisiin, eikä sykettä tarvitse nostaa vaan saa mukavan alkulämmön päälle. Kansallispuiston raja tulee nopeasti vastaan ja tunturit näkyvätkin pian edessäpäin.


Myöhemmin keväällä hiihtoladut jatkuvat ylös tunturiin asti, mutta nyt maaliskuun vaihteessa ladun pohja toimii huoltoreittinä. Tunturiin nousuun on kaksi eri reittiä: latu ja retkeilyreitti, jotka yhdistyvät ylempänä toisiinsa. Latupohja on hieman loivempi nousta, mutta muutaman metrin pidempi. Noustessa on otettava huomioon vastaantuleva liikenne, kun ura on tähän aikaan vuodesta kapea ja ylhäältä tullaan vauhdilla alas, sekä näkyvyys metsässä ei ole kaikista parhain. Nousussa saa varmasti hien pintaan. Matkalla virtaa muutama puro, josta saa raikasta tunturivettä pulloonsa. Varsinkin ahkiolla liikkuessa alas tullessa saa olla varovainen tässä kohtaa.


Montellin majalle päästessä matkan haastavin osuus on selkeästi takana ja maisema alkaa muodostua. Viikonloppuna meille sattui aivan uskomattomat kelit, vaikka tuuli olikin todella kova nousupäivänä. Tunturia piiskaava tuuli oli nyt kuitenkin hieno kokemus, kun näkyvyys oli hyvä, eikä se paleltanut. Montellinmajalta matka jatkuu hetken ylöspäin seuraavan ”satulan” kohdalle etelään, mistä onkin vain laskua Nammalakuruun ja tuvalle. Tämän satulan päältä aukeaa maisema, joka pysäytti minut täysin. Suosittelen tässä kohtaa pysähtymään ja ihailemaan.


Nammalakurusta löydät vedenottopaikan noin 100 metriä itään tuvasta ja liiterissä oli todella hyviä polttopuita. Tuvassa on kaksi puolta: autio- ja varaustupa. Paikalle pääsee kevättalvella hiihtolatua pitkin Pallas Hotellilta, Vuontispirtiltä tai Keräs-Siepistä. Kohde sopii myös hyvin päiväretkeläiselle, jos siihen varaa sopivat eväät ja ajan. Me vietimme varauspuolella kaksi yötä tekemällä pieniä retkiä lähiympäristössä kuvaillen ja nauttien. Paikka ehdottomasti yksi kestosuosikeistani lapin alueella.


Kiitos seurasta Eeva, Terhi , Ulla, Harri ja Kaffe!


Alhaalla video ja kuvia meidän retkeltämme.


Nammalakuru ja maisemana pallastunturit hetki auringonlaskun jälkeen.

Yöretki revontulten perään ylös tunturiin.

Täydenkuun valossa ei otsalamppua tarvinnut.

Ensimmäiset valonsäteet tunturissa.